Olen kuvitelmissani seikkailija ja liikkuja, joka kokeilee ja rikkoo omia rajojaan. Juoksen maratonin, tai edes puolikkaan. Treenaan siihen ainakin puoli vuotta. Haastan itseni tekemään kaksikymmentä leukaa. Toukokuussa lähden Karhunkierrokselle Kuusamoon, asun teltassa. Lähden yksin lasten kanssa autolla kahdeksi viikoksi kiertämään Eurooppaa, tai ainakin Norjaa ja Ruotsia.
Liian usein (lue: lähes aina) kuvitelmat jäävät kuvitelmiksi.
Tänä talvena olen ainakin osittain toteuttanut yhden kuvitelmistani: Aloitin talvipyöräilyn. Osittain siis siksi, että tämä talvi on enemmänkin ollut syksy eikä teillä ole juuri ollut lunta tai jäätä. En ole päässyt sellaiseen extreme-tunnelmaan, jota syksyllä odotin. Nastarenkaat oli siinä mielessä aika turha hankinta.
Raskasta puuhaa se on silti ollut. Olen pyöräillyt kahdesta kolmeen kertaa viikossa noin seitsemän kilometriä edestakaisin kotiin ja kirjastoon. Nastarenkaiden kanssa, viima korvissa, useimmiten vastatuulessa sekä kyydissä iso reppu täynnä kirjoja, pyöräily on ollut aika tuskaa.
Loppusyksystä siirtyessäni nastarenkaisiin ajattelin kestävyyskuntoni olevan vähintäänkin kohtalainen. Ja kevät- ja syyskeleillä pyöräily on oikein mukavaa puuhaa. Usean kuukauden jälkeen nastarenkaiden kanssa pyöräily on edelleen välillä tuskallista. Tuntuu, ettei pyörä vaan kulje ja reisistä puuttuu potku.
Minulla on kyllä välillä jäänyt pari-kolmekin viikkoa väliin, etten ole pyöräillyt lainkaan. Voi siis olla, etten ole riittävän säännöllisesti pyöräillyt eikä kunto ole päässyt kohoamaan. Toisaalta syksy ja talvi on ollut muutoksia ja kiirettä täynnä, joten voi olla että keho ei ole sen takia täydessä terässään.
Toisaalta pyöräilystä on tullut tapa. Niinhän sanotaan, että kun asioita alkaa tehdä automaatiolla, on elämänmuutos tapahtunut. On melko helppoa pakata kamat reppuun ja pukea säänmukaiset kamppeet päälle. Välillä pyöräily on tosi kivaakin. Perille päästyä olo on aina tosi hyvä. Aivotoiminta on pyöräilyn jälkeen vilkasta ja tartun helpommin toimeen.
Olen viime aikoina lukenut paljon liikkumattomuuden haitoista, inaktiivisuudesta seuraa suoraan sanoen jäätävän kamalia haittoja terveydelle. Itseäni on kauhistuttanut oma (ja muiden) vähäinen liikkuminen. Siksi olen pyrkinyt hyödyntämään tämän liikkumismuodon myös talvella ja pitänyt siitä hampaat irvessä kiinni. Liikkumattomuudesta tässä blogissa myöhemmin lisää!
Pyöräilyyn menee enemmän aikaa kun autolla köröttelyyn, ainakin näin talvella. Toisaalta pyöräilessä on aikaa ajatella ja suunnitella. Olen kuunnellut myös mahtavia podcasteja matkalla. Esimerkiksi RadioPlaystä löytyy tosi kivaa puheenporinaa Auta Antin! lisäksi. Itse tykkäsin esimerkiksi näistä: Iso Kolmonen, Perho & Pääskysaari sekä ihanan selkeästi henkistä hyvinvointia käsittelevä Viisas sydän.
Suosittelen podcastien lisäksi myös pyöräilyä, vaikka se aiheuttaa minulle edelleen enemmän tuskaa kuin taikaa. Uskon, että jatkamalla pyöräilyä se vaan helpottaa!
Kaikki terveyteni 