Masennus – normaalia vanhenemista?

Iso osa ikääntyneistä on masentuneita. Hurjimpien arvioiden mukaan joka kolmas ikääntynyt kärsii mielen alakulosta. Ikääntyneiden mielen ongelmiin liittyy paljon häpeää ja väärää tietoa.

Masennus ei ole normaali vanhenemiseen kuuluva ilmiö, kuten Suomen Mielenterveys ry toteaa.

Jopa terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa on yleinen luulo, että alavireisyys ja masennus kuuluvat jollain tavalla vanhuuteen, kun muutenkin elämä on loppumetreillä.

Ikääntyneiden masennuksesta jopa puolet jää terveydenhuollossa tunnistamatta.

Ikääntyneiden masennusta myös hoidetaan huonosti. Joo, toki lääkitään. Masennuslääkkeet ovat ikääntyneillä yleisempiä kuin nuoremmilla, mutta psykososiaalista hoitoa, kuten psykoterapiaa ei heille ole riittävästi tarjolla. Kela ei korvaa yli 65-vuotiaiden psykoterapiaa, eikä siten lääkärit ikääntyneille sitä juuri määrää eivätkä ikääntyneet käytä psykoterapiapalveluita. Tämän seurauksena ei ole paljon psykoterapeutteja, jotka olisivat erikoistuneet ikääntyneiden hoitoon.

Minusta vaikuttaa siltä, että koko ongelman laajuutta ei tunnisteta.

Elämänvaiheen tehtävänä luopuminen

Alakuloisuus ja masennus on yleistä vanhuudessa siksi, että vanhuus ja vanheneminen muuttavat merkittävästi ikääntyneen elämää, mutta myös ihmistä itseään.

Vanhenemiseen sisältyy paljon luopumista. Tulee sairastumisia itselle ja muille, tai ehkä oma jaksaminen ei enää riitä. Ehkä joku läheinen kuolee, jopa oma puoliso. Oma kuolema tuntuu lähestyvän. Voi tuntua, ettei ole elänyt sellaista elämää, kun olisi toivonut. Ihmissuhteet voivat edelleen olla vaikeita, vaikka yhteisiä vuosia on mittarissa. On pettymyksiä, ehkä epätoivoa.

Masennuksen synnyssä psyykkisten, sosiaalisten ja kognitiivisten ilmiöiden lisäksi vaikuttavat ihmisessä tapahtuvat fysiologiset ja biologiset tekijät, joten masennuksen synnyn ilmiö on todella monimutkainen.

Tietyt muutokset ja hankalat vanhenemiseen liittyvät tunteet voivat alkaa aika varhain. Oma ulkonäkö, keho ja kunto rapistuvat (ainakin jos niistä ei pidä huolta). Itse täytän tänään 40 vuotta, eikä naama näytä ihan samalta kuin 20-vuotiaana. Se on totuus, jota on oikeasti hankala hyväksyä.

Vanhuuden psyykkinen kehitys – sopeutuminen

Kun vanhenen, luovun nuoruudesta, mutta saan tilalle jotain muuta.

Kehityspsykologiassa vanhenemista tarkastellaan ikääntymisen kehitystehtävien kautta. Toisin kuin yleisesti luullaan, myös vanhana ihmisessä tapahtuu psyykkistä kehitystä. Vanhuudella on tarkoitus.

Kehityspsykologian teorioita on erilaisia, esim. Havighurstin ja Eriksonin teoriat. Omasta mielestäni keskeistä niissä on oman itsen ja oman elämän hyväksyminen sekä sen puitteissa täysillä eläminen, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa. Tähän liittyy Paul Baltes kehittämä SOC-teoria, jonka mukaan ikääntyneenä hyödynnetään erilaisia sopeutumisen keinoja, jotta elämä pysyisi riittävän tyydyttävänä ja mieliala hyvänä.

Mielen hyvinvointiin liittyy psyykkinen joustavuus, joka vaihtelee ihmisestä toiseen. Eli miten oma psyyke pysyy mukana vanhuuden tuomien muutosten mukaan. Selvää lienee, että pyykkisesti joustavat sopeutuvat paremmin. Vanheneminenkaan ei siis kohtele meitä tasa-arvoisesti.

Surematon suru

Itse koen, että ikääntymisen masennukseen liittyy kyvyttömyys käsitellä ja hyväksyä vanhenemista. Tämä ilmiö liittyy vahvasti kulttuuriin. Emme hyväksy vanhenemista, emme itsessä emmekä muissa. Vanhenemiseen pitäisi valmistautua nykyistä paljon paremmin. Missä viipyy vanhuuden kehityskeskustelut ja vuosikello?

Suomen Mielenterveys ry:n sivuilla todetaan: ”Menetykset ja kriisit, surematon suru sekä sosiaalisen verkoston supistuminen ja yksinäisyys voivat kukin aiheuttaa ahdistuneisuutta ja laukaista masennuksen.”

Mielestäni avainsana on suru. Suomaiseen kulttuuriin ei kuulu sureminen julkisesti ja surun jakaminen ja toisten surun kohtaaminen on vaikeaa.

Sirkka-Liisa Kivelä on kirjoittanut todella empaattisen ja asiantuntevan oppaan Depressiosta tasapainoon (2009). Siinä käsitellään laajasti ja kansantajuisesti ikääntyneiden masennuksen hoitoon ja psyykkisen hyvinvoinnin liittyviä tekijöitä. Itseäni kosketti eniten surun ja suremisen merkitys vanhuudessa. Jokaisella pitäisi olla oikeus surra omaa vanhenemistaan, siihen liittyvää menetystä ja luopumista. Myös kognition heikkenemistä olisi hyvä surra.

Surun näkyväksi tekeminen voisi vähentää vanhuuteen liittyvää häpeää. Suruun pitäisi saada tarvittaessa myös tukea.

Oma suru

Omaa surua olen pohtinut viimeisen parin päivän aikana, koska jouduimme saattelemaan rakkaan koiramme eläinten viimeiseen leposijaan. Lemmikin kuolemankin sureminen on jollain tavalla ristiriitaista, koska toiset hyvin ymmärtävät siihen liittyvät suuren surun. Toiset taas voivat kummeksua eläimen kuolemaan liittyvää vahvaa reaktiota. Olisikin ihanaa, jos voisimme avoimesti hyväksyä toisten surun, vaikka emme itse sitä samalla tavalla kokisikaan. Nykyisin lapsille opetetaan onneksi tunnetaitoja, joten ehkä tulevaisuudessa tarjolla on enemmän myös empatiaa.

Kirjoituksessa käytetyt lähteet

• Kivelä Sirkka-Liisa. 2009. Depressiosta tasapainoon. Hyvä elämä iäkkäänä. 1.-2. painos. Helsinki: Kirjapaja
• Uotinen, Virpi. 2013. PSYA180 Geropsykologia. TGEP160 Psyykkinen hyvin-vointi vanhuudessa. Verkkoluennot. Jyväskylän avoin yliopisto.