Vanhuuden kehitystehtävät

”Vanheneminen on ainut tapa elää kauemmin.” Nämä sanat lausahti herra nimeltä Francois Auber. Kliseistä mutta totta. Mutta miksi vanheneminen on niin vastenmielistä? Tiede ei vielä vastaa kaikkiin vanhuuteen ja vanhenemiseen liittyviin kysymyksiimme, mutta yksi asia on selvä: Vanhuudellakin on tarkoitus. Kehityspsykologian näkökulmasta vanhuuden tarkoitus on pyykkiset kehitystehtävät.

Kirjoitin aikaisemmassa postauksessani lyhyesti vanhuuden psyykkisestä kehityksestä: Masennus – normaalia vanhenemista? Tässä aiheesta lisää.

Kehitys mielletään erityisesti lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluvaksi, mutta kaikissa elämänvaiheissa tapahtuu psyykkistä kehitystä, myös ikääntyneenä. Telkustakin tuttu Tony Dunderfeltin kirja Elämänkaaripsykologia kuvaa ihmisen kehitystä kansantajuisesti. Suosittelen lämpimästi, jos aihe kiinnostaa. Dunderfelt totesikin oivallisesti, että jokainen käy kaikille yhteiset kehitysvaiheet yksilöllisellä tavalla läpi. Jokaisessa ikäkaudessa on myös mahdollisuus uudistua ja kehittyä menneisyyden jäljistä ja löytää oma sisäinen yksilöllisyys.

Haasteisiin vastaaminen ja oman elämän hyväksyminen

Kehityspsykologian teorioita on monia erilaisia. Havighurstin teorian mukaan ikääntymisen kehitystehtäviä ovat kypsyminen eli biologinen muutos, yksilön omat tavoitteet eli psykologinen muutos sekä ympäristön paine eli sosiaalinen muutos.

Teorian mukaan yksilön onnistuminen näissä tehtävissä voi johtaa tyytyväisyyteen ja epäonnistuminen puolestaan tyytymättömyyteen ja paikoilleen jämähtämiseen sekä siten jopa masennukseen. Teorian taustalla on näkemys, että elämän kaikilla osa-alueilla tulee vastaan haasteita, jotka tarjoavat mahdollisuuden kehittymiselle.

Eriksonin teoriassa vanhuus nähdään elämän jäsentämisenä ja kuolemaan valmistautumisena. Oma elämä nähdään kokonaisuutena, joka pyritään hyväksymään kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Tavoitteena on eheä minäkuva, joka tuo mukanaan elämän tarkoituksellisuuden tunnetta myös vanhana.

Vahva elämän tarkoituksellisuuden tunne on yhteydessä tyytyväisyyteen, hyvään itsetuntoon, hallinnan tunteeseen, negatiivisten tunteiden vähäisyyteen sekä hyvään koettuun terveyteen ja toimintakykyyn. Kokemus elämän tarkoituksellisuudesta voi suojata ikääntynyttä myös masennukselta. Vanhuuden onnistuneesta kehityksestä syntyvä voima on viisaus – tai vastakohtaisesti halveksunta ja vastenmielisyys elämää kohtaan, jos kehitys ei onnistu.

Kehitystehtävänä sopeutuminen

Kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme taistellaan kaikin keinoin vanhenemista vastaan. Nuoruus ja nuorekkuus on tavoiteltavaa, vanhenemista pelätään ja se kielletään. Mitä tekee mielellemme se, ettei vääjäämätöntä hyväksytä?

Myöhäisiän kehitystehtäviin kuuluu keskeisesti sopeutumien. Jos vanhuutta ei pysty hyväksymään, miten siihen voi sopeutua? Monenlainen heikkeneminen kuitenkin vaatii sopeutumista. Fyysinen keho, tulotaso ja sosiaalinen status heikkenee. Tulee menetyksiä, kuten puolison tai ystävän kuolema. Kehitystehtäviin kuuluu siten myös uudenlaisen sosiaalisten tehtävien tai aseman löytäminen, kuten kiinnittyminen omaan ikäryhmään sekä suhde jälkeläisiin. Samalla täytyy onnistua myös elämän fyysisten puitteiden rakentaminen.

Nämä kehitystehtävät eivät yksilötasolla ole helppoja. Esimerkiksi muutto ikääntyneenä palvelutaloon on riski mielenterveyden ja toimintakyvyn järkkymiselle. Haastetta lisää myös se, että ikääntyneenä joutuu tarkastelemaan menneisyyttä ja tulevaisuutta, ja ensimmäistä kertaa elämässä tulevaisuutta ei välttämättä ole.

Taustalla mielen joustavuus

Mielen hyvinvointiin ja sopeutumiseen liittyy psyykkinen joustavuus, joka vaihtelee ihmisestä toiseen. Eli miten oma psyyke pysyy mukana vanhuuden tuomien muutosten mukana. Selvää lienee, että pyykkisesti joustavat sopeutuvat paremmin.

Joustavuuteen liitettyjä piirteitä ovat esimerkiksi mielen tyyneys, sinnikkyys, usko omiin kykyihin sekä ihmiselämän merkityksellisyyden ja ainutkertaisuuden tunne. Joustavuuden on havaittu olevan yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin ja se kompensoi todennäköisesti myös fyysisen toimintakyvyn heikentymistä.

Paul Baltes kehittämän SOC-teorian mukaan ikääntyneenä hyödynnetään erilaisia sopeutumisen keinoja, jotta elämä pysyisi riittävän tyydyttävänä ja mieliala hyvänä. Psyykkisesti joustava ikääntynyt pystyy käyttämään sopeutumisen keinoja ja muuttamaan elämäntavoitteitaan sen mukaan, mikä oma toimintakyky ja terveys ovat.

Yksilöllinen elämänkulku ja persoonallisuus

Toiset sopeutuvat vanhuuteenkin suhteellisen vaivattomasti, kun toiset taas saattavat esimerkiksi masentua ja elämä voi tuntua merkityksettömältä. Vanhuusiän psyykkiseen hyvinvointiin ja sopeutumiseen vaikuttavat myös persoonallisuuden piirteet, elämänhallinnan kyky sekä elämän varrella karttunut viisaus.

Iän myötä korostuvia piirteitä ovat esimerkiksi sosiaalinen sopeutumiskyky, empaattisuus, tunnollisuus ja sovinnollisuus, kun iän myötä väistyviä piirteitä sen sijaan voivat olla neuroottisuus ja avoimuus. Optimistisuus, luovuus ja joustavuus piirteinä ovat yhteydessä vahvempaan elämän tarkoituksellisuuden tunteeseen. Optimistisuus on yhteydessä hyvään mielialaan ja vähempiin fyysisiin oireisiin. Luovuus ja joustavuus puolestaan lisäävät kykyä nähdä vaihtoehtoja ja löytää ratkaisuja.

Toisaalta myös persoonallisuuden piirteet muuttuvat ja kehittyvät, joten voi olla ehkä hankalaa etukäteen arvioida kuka sopeutuu vanhuuteen hyvin ja kuka huonosti. Omasta mielestäni keskeistä hyvässä vanhenemisessa on oman itsen ja oman elämän hyväksyminen sekä sen puitteissa täysillä eläminen, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa.

Voiko ikääntyneillä hyvin yleinen masentuneisuuden tunne ainakin osittain johtua siitä, että ikääntymisen kehitystehtäviä ei ole pystytty toteuttamaan?

Miten yhteiskunta tukee meitä vanhuuteen sopeutumisessa? Olemmeko yksilötasolla valmistautuneita vanhenemiseen ja vanhuuteen?

Pitäisikö ja voisiko vanhenemiseen valmentaa?

Lähteet

• Dunderfelt, T. 2011. Elämänkaaripsykologia. 14.-15. painos. Helsinki: WSOYpro.
• Kivelä, S.-L. 2009. Depressiosta tasapainoon. Hyvä elämä iäkkäänä. 1.-2. painos. Helsinki: Kirjapaja.
• Read, S. 2013. Elämän tarkoituksellisuuden tunne. Teoksessa E. Heikkinen, J. Jyrkämä & T. Rantanen (toim.) Gerontologia. 3. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 245–255.
• Uotinen, Virpi. 2013. PSYA180 Geropsykologia. TGEP160 Psyykkinen hyvin-vointi vanhuudessa. Verkkoluennot. Jyväskylän avoin yliopisto.