Vaarallinen vanhuuspuhe

Olemme kaikki törmänneet vanhuspuheeseen ja myös itse käyttäneet sitä. ”Olen niin vanha, etten enää viitsi…”. ”En enää tässä iässä kehtaa/viitsi/osaa…”. ”Kunpa olisin hiukan nuorempi niin voisin…”.

Vanhuuspuhe voi kohdistua itseen, mutta myös toisiin. Vanhuuspuhe voi vanhentaa ennen aikojaan. Myös ikääntyneet ihmiset itse käyttävät sitä. ”Minulla on nyt varmaan se alzheimer, kun nyt en saa päähäni tätä asiaa”. Ne, jotka eivät noudata ja hyväksy tätä vanhuuspuheen kaavaa ja toimivat toisin, ovat mediassa ”ikinuoria”, ”rajoja rikkovia” ja ”rohkeita”.

Muisti, hyvinvointi ja vanhuuspuhe

Vanhuudessa ja vanhenemisessa ei ole mitään pahaa, joten mitä haitallinen vanhuuspuhe on? Se laittaa vanhuuden huonoon valoon ja se vahvistaa negatiivisia ja myös vääriä mielikuvia: Vanhukset eivät muista, eivät osaa, eivät opi tai eivät pysy perässä. Todellisuus on se, etteivät muisti tai oppiminen ihan järisyttävästi muutu normaalissa ikääntymisessä. Ihminen säilyttää läpi elämän älykkyyden ja oppimisen tasonsa.

Muisti ja kognitio eli aivojen toiminta ovat tiiviisti yhteydessä hyvinvointiin ja niiden heikentyminen johtuu yleensä psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta. Vanhemman ihmisen psyykkinen hyvinvointi voi heiketä ”muistivalituksella” eli ikääntyneen omasta puheesta heikentyneestä muistista. Tämä on usein yhteydessä masennukseen. Toisaalta myös masennus voi heikentää muistia: Kun masennus hoidetaan, muisti voi palautua.

Muistisairaudet aiheuttavat merkittävää kognition ja muistin heikentymistä, joka vaikuttaa luonnollisesti erittäin suuresti psyykkiseen hyvinvointiin. Muistisairastuminen on pelottavaa (ainakin omasta mielestäni) ja sen hoito ja ennaltaehkäisy kehittyy koko ajan. Omaan dementiariskiin voi vaikuttaa elintavoilla.

>> Kirjoitin dementiasta ja elintavoista aiemmin täällä

Vanheneminen vaikuttaa kaikkiin muistin osiin samansuuntaisesti, mutta sen voimakkuus vaihtelee. Kielelliset kyvyt säilyvät parhaiten, mutta eniten heikkenee työmuisti, suoritusnopeus ja avaruudellinen hahmottaminen. Oppiminen on mahdollista läpi elämän, ja se myös kannattaa, mutta oppimiskyky hieman hidastuu ikääntyessä. Sen sijaan syvälliseen oppimiseen vanheneminen ei juuri vaikuta ja oppimistaidot voivat myös kehittyä iän ja oppimisen myötä.

Aivojen käyttäminen ja haastaminen kannattaa läpi elämän, koska aivojen aktiivinen käyttö ylläpitää niiden toimintakykyä.

Oma kokemukseni vanhuuspuheesta

Vanhuuspuhe voi alkaa nuorena. Kolmekymppinen voi kokea, ettei ole enää elämänsä iskussa. ”Olen niin vanha.” Muistan, että minulla oli elämäni ensimmäinen (ja toistaiseksi & toivottavasti viimeinen) ikäkriisi 25-vuotiaana. Siis 25-vuotiaana! En ollut mielestäni saanut mitään aikaiseksi tai saavuttanut mitään. (Vaikka todellisuudessa opiskelin, olin töissä, mulla oli ystäviä, parisuhde ja paljon mielenkiinnon kohteita.)

On vaikea ymmärtää mistä se olotila tuli. Pointti ei kuitenkaan ollut siinä, etten olisi saanut mitään aikaiseksi vaan siinä, että minusta tuntui siltä. Johtuiko se kulttuurimme nuoruuden ihannoinnista? ”Seitsemäntoistavuotiaana on neito kauneimmillaan”. Todennäköisesti minulla oli jokin psyykkinen kehitysvaihe tai kypsyminen menossa. Nyt pitäisi kaivaa Tony Dunderfeltin Elämänkaaripsykologia kehiin, siinä on  mielenkiintoisesti kerrottu eri ikävaiheiden psyykkisestä kehityksestä.

Näemme omin silmin oman fyysisen kehityksemme. Olisi mielen hyvinvoinnin kannalta hyvä tietää, että myös psyykessämme tapahtuu kehitystä. Siitä puhutaan tosi vähän. Ehkä keski-iän kriisi on aihe, josta aikaisemmin ainakin puhuttiin. Kriisiin joutuvan olisi hyvä ymmärtää, mitä hänelle tapahtuu. Aiheesta ehkä myöhemmin lisää 😊

>> Kirjoitin kypsän iän psyykkisestä kehityksestä täällä

Vanhuuspuhe yhteiskunnassa

Vanhuuspuhetta tapahtuu kaikilla vuorovaikutuksen tasoilla. Se voi viitata myös tapaan, jolla vanhoista ihmisistä yhteiskunnassa keskustellaan. Politiikassa puhutaan ikääntyneistä usein kuin ulkopuolisista. He eivät juuri itse pääse päättämään asioistaan tai vaikuttamaan, asiat päätetään heidän puolestaan.

Myös media lietsoo vanhuspuhetta: ”eläkepommi”, ”hoivataakka”. Kuitenkin puhutaan ihmisistä, jotka ovat rakentaneet yhteiskuntamme. Toisaalta ajattelen, että media on tullut ehkä hieman tiedostavammaksi, eikä tieten tahtoen ruoki vahingollisia stereotypioita. Media kuitenkin käyttää suurta valtaa.

Tärkeää on vanhuuspuheen tiedostaminen ja muuttaminen. Voimme itse päättää puhua toisin. Virheellisillä tarinoilla luomme vääriä mielikuvia vanhuudesta ja saamme ihmiset nuorista vanhoihin pelkäämään vanhenemista. Tarvitsisimme ajoissa totuudenmukaista tietoa vanhenemisen psyykkisistä, fysiologisista ja biologisista ilmiöistä. Vielä kipeämmin tarvitsemme tietoa ja vaikutuskeinoja siihen, miten erilaisia sairauksia, kuten dementiaa ja mielialahäiriöitä voidaan ennaltaehkäistä.

Tarvitsemme vanhuuden normalisointia. Olisi tarpeen ylläpitää keskustelua siitä, millaista voi olla hyvä vanheneminen ja kuinka siihen päästään.

Lähde: Uotinen, Virpi. 2013. PSYA180 Geropsykologia. TGEP160 Psyykkinen hyvin-vointi vanhuudessa. Verkkoluennot. Jyväskylän avoin yliopisto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s