Olen opiskellut gerontologiaa viime elokuusta lähtien, ja noin syyskuussa tajusin, että vanha tai vanhus sanoina eivät ole ihan täysin ok. Eli siirryin sujuvasti käyttämään sopivampia termejä ikääntynyt ja ikääntyvä. Näistä ikääntyvä on ehkä astetta parempi, koska se kertoo, ettei ole vielä ihan vanha vaan vasta menossa sinne suuntaan.
Eilen juttelin siskoni kanssa ja mainitsin sanan ikääntynyt. Mitä? hän kysyi. Aloin pohtimaan, että olenko sokeutunut tieteenalan terminologialle ja arkikielessä puhutaan edelleen vanhoista ja vanhuksista. Kaikissa tieteenaloissa ovat omat käsitteensä, ja terveystieteissä ja gerontologiassa puhutaan pääasiassa ikääntyneistä, toki myös vanhuksista ja vanhoista. Luin tuleville lääkäreille suunnattua Tilviksen ym. (2016) Geriatria–oppikirjaa ja siinä sen sijaan käytettiin pääasiassa vanhus- ja vanha-termejä.
Englanniksi löytyy myös monenlaista käsitettä. Näitä ovat ainakin older adults, old, elderly, the aged, golden-agers, seniors ja senior citizens. Erberin (2013) mukaan senior citizens on parempi kuin the aged. Paras kuitenkin on older adults eli vapaasti suomeksi käännettynä ”vanhemmat aikuiset”. Ja kyllähän suomeksikin löytyy vielä paljon muitakin termejä, kuten ikäihmiset, seniorit, seniorikansalaiset, jne.
Englannin older adults on siitä oiva termi, että se suoraan toteaa, että kyseessä on aikuisväestö, jolla sattuu olemaan ikää mittarissa. Koska ikääntyneistä puhutaan välillä vaikkapa hoivataakkana tai riskiryhmänä, taka-alalle silloin jää, että kyse on todellakin aikuisväestöstä, joka on tärkeä osa tätä yhteiskuntaa.
Ihmisiä voidaan myös segmentoida iän mukaan. Se auttaa ymmärtämään, kuinka laajasta ihmisryhmästä todella on kyse. 65 vuotta on ikääntyneen keinotekoinen rajapyykki, mutta sitä käytetään kuitenkin, koska se on useimmissa maissa eläköitymisikä. Englanniksi ikäsegmentit ovat Erberin (2013) mukaan young-old (65-74 v.), old-old (75-84 v.) ja oldest-old (+85 v.). Nuoret-vanhat ovat lähes yhtä toimintakykyisiä kuin työikäiset. Kun ihmisestä tulee old-old eli vanha-vanha, tuo ikä usein jo jotain muutoksia kehossa, kuten aisti- ja muistitoiminnoissa. Oldest-old eli vanhoista vanhimmat ovat niitä, jotka tarvitsevat eniten palveluita. Tämä on myös se porukka, joka kasvaa kaikista ikäryhmistä nopeimmin, joten heitäkään ei pitäisi unohtaa (Erber 2013).
Termeillä kikkailu saa pohtimaan, miten oikeasti suhtaudumme vanhenemiseen. Kun kerran on ok olla vanha ja kun joku on vanha, mitä pahaa siinä on, että häntä sanoo vanhaksi? Jos elää pitkään, tulee myös vanhaksi, ja sen pitäisi olla ihan ok. Olemmeko häivyttäneet vanhenemiseen liittyviä sanoja, koska pelkäämme omaa vanhenemista ja vanhempien ihmisten loukkaamista paljastamalla, että näemme heidät vanhoina? Toisaalta myös vanha ja vanhus ovat arvolatauksiltaan hyvin erilaiset sanat, joten olisi tärkeää, että käytetään termejä, jotka ikääntyneet/vanhat/ikäihmiset itse kokevat oikeiksi.
Tässä pari näkökulmaa muilta
Gerontologian professori Taina Rantanen kirjoitti Hesarin Vieraskynässä 14.3.2020 osuvasti:
Ihminen ei nykypäivänä muutu vanhaksi 65-vuotiaana vaan paljon myöhemmin. Ikääntyminen, vanheneminen ja vanhuus ovat eri asioita. Ikääntyminen tarkoittaa iän karttumista, joka alkaa syntymästä. Kun elinikä kasvaa, ihmiset ikääntyvät yhä pidempään. Vanheneminen taas tarkoittaa elimistön toimintojen asteittaista heikkenemistä, joka johtaa kuolemaan.
Toisin sanoen emme välttämättä pelkää sitä, että ikää tulee lisää, vaan sitä, mitä vanheneminen tekee meille, kehollemme ja mielellemme. Nämä kaksi näkökulmaa olisi hyvä erottaa laajemmassakin keskustelussa. Sen sijaan, että vanhenemista ja vanhuutta demonisoidaan, olisi hyvä lisätä ymmärrystä siitä, mitä se oikeasti tarkoittaa. Vanhenemisen ilmiöihin voi monin keinoin myös itse vaikuttaa (mm. liikunta, ruoka, uni, sosiaaliset suhteet). Tärkeää olisi myös korostaa sitä, mitä hyvää ikääntyminen voi tuoda tullessaan (mm. mielenrauhaa, kypsyyttä, suhteellisuudentajua).
Vanhuudesta Taina Rantanen kirjoitti näin, joka olisi hyvä myös nuorempien ihmisten tiedostaa, koska se vanhuus ei iske päälle ihan yhtäkkiä ja yllättäen:
Vanhuus alkaa painaa ihmistä noin kymmenen vuotta ennen kuolemaa, ja pari vuotta ennen kuolemaa hyvinvointi heikkenee merkittävästi. Tästä näkökulmasta Suomessa vanhuus alkaa nykyisin noin 80-vuoden iässä.
Terminologiasta Rantanen kommentoi vielä näin:
Monessa yhteydessä on alettu välttää sanoja vanha ja vanhus. … Eikö kuitenkin ole hyväksyttävää käyttää sanaa vanhus silloin, kun puhutaan vanhasta ihmisestä, jonka terveys on heikentynyt, joka tarvitsee hoivaa ja jolla on jäljellä vähän elinaikaa? Tällainen ihminen elää vanhuuttaan. Hän on oikeutettu lainmukaisiin palveluihin ja hyvään hoitoon.
Lääketieteen ja kirurgian tohtori Vappu Taipale määritteli omaa ikäänsä vuonna 2014 toteamalla, että hän oli 30 vuotta nuori, 40 vuotta keski-ikäinen ja nyt päättänyt ruvennut vanhaksi. Hän myös lisäsi, ettei ole vanhus. Hänen mukaansa sitten on vanhus, jos itse tuntee, että tarvitsee muiden apua arjessa.
LÄHDE Erber, J. T. 2013. Aging and older adulthood. 3. painos. Malden, MA: Wiley-Blackwell.
Kuva Gratisography
Kaikki terveyteni 
Olipa mielenkiintoinen juttu! Minä käytän tuota ’ikäihminen’-ilmaisua. Sen tuntuvat useimmat jo vähän enemmän elämää nähneetkin hyväksyvän. Mielenkiintoista olisikin siirtyä käyttämään ilmaisua ’ikääntyvä’ 🤔. Tätä täytyy harkita ja varmaan testatakin.
Mukava, että löysin blogisi 😎🍀
Moikka Marjatta! Kiitos, kun jaoit mielipiteesi ja tosi kiva kun tulit lukemaan blogiani 🙂 Minunkin mielestäni ikäihminen-ilmaisu on hyvä. Pitäisi olla kyllä sellaiset sanat käytössä, jotka ihmiset, joilla on jo enemmän mittarissa kokevat itse hyviksi.
Mä käytän tilanteesta riippuen ’ikäihminen’ tai ’enemmän elämää nähnyt’. Vanhusta vasta, kun tiedän / arvelen jonkun olevan 80+. Siinä vaiheessa useimmat hyväksyvät vanhus-sanankin.
Jännä, mutta moni vierastaa (jopa inhoaa) sanaa seniori, vaikka se onkin yleisesti käytössä.
Olen nähnyt jossain pohditaa näistä ikäryhmäasioista malliin:
lapsi – varhaisnuori – nuori – aikuinen – keski-ikäinen – ??? – ikäihminen – vanhus. Noiden kolmen kysymysmerkin kohdalle moni hakee sanaa, jota ei (kuulemma) ole. Se on noissa jutuissa määritelty 50-65vuotiaiksi. Mitäs tuosta tuumaat?
Tosi hyvä mielestäni tuo mainitsemasi ”enemmän elämää nähnyt”. Olen samaa mieltä, että vanhus-sanaa käytetään vasta sitten, kun toinen todella on vanhus ja siltikin harkiten. Oma appeni on reippaasi yli 80 v, enkä kyllä edelleen käyttäisi hänestä sanaa vanhus, koska on oikein hyvinvoiva. Toisaalta vanha-sana kuvaa häntä, koska ikää on mittarissa. Samoin, kun omat isovanhempani olivat reilusti yli 80 v, en silti ajatellut heitä vanhuksina, vanhoina kylläkin. Ehkä vieraampia ihmisiä on helpompi ajatella vanhuksina kuin omia läheisiä.
Esitit erittäin hyvän pointin siitä, että miksi kysymysmerkkien kohdalle ei ole löytynyt sopivaa sanaa. Itse näkisin, että 50-65-vuotias on kuitenkin keski-ikäinen eikä vanha-kategriaan kuuluva. Englannin termi older adult (vanhempi aikuinen) on mielestäni hyvä ja neutraali ja se kuvaa laajempaa ikäryhmää. Olen kirjallisuudessa törmännyt termeihin nuorempi/varhaisempi keski-ikä sekä myöhäisempi keski-ikä: Jälkimmäinen voisi ehkäpä viitata juuri 50-65-vuotiaisiin.
Vielä aiheesta sen verran, jotta nuo Englannin termit ovat kuvaavia, mutta miten ne vois suomentaa / toteuttaa suomen kielessä yhdellä sanalla? Varhaisempi keski-ikä ja myöhäisempi keski-ikä kuulostavat jotenkin hankalilta. Vai onko se tuntuma vain mun päässä – kenties.
Suomenkieliset termit ovat tosi hankalia, kun ovat niin pitkiä yhdyssanahirviöitä. Mielestäni ikääntynyt kuuluu tähän samaan kategoriaan eli ei oikein sovi puhekieleen tai ei ainakaan ole kovin vakiintunut vielä. Ikäihminen on paremmin suuhun sopiva, Sitten taas ”vanhus” ja ”vanha” ovat ytimekkäitä.