Psyykkiset häiriöt aikuisuudessa ja häiriöiden luokittelu

Kuten olen kertonut, opiskelen gerontologian ja terveystieteiden lisäksi valinnaisena aineena psykologiaa. Käyn tällä hetkellä vasta perusopintoja, mutta täytyy sanoa, että olen täysin hurahtanut tähän oppiaineeseen. Viime lukuvuonna opiskelin kehityspsykologiaa, persoonallisuuspsykologiaa sekä psykologian kliinisiä menetelmiä, seuraavaksi siirryn neuropsykologian ja psykologian tutkimusmenetelmien kurssille. Lisäksi käyn aineopinnoista ainakin geropsykologian kurssin. Mielestäni psykologian opinnot täydentävät erinomaisesti gerontologian opintoja, koska siten ikääntyneen psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys tulee laajasti ymmärrettyä.

Vaikka en ole psykologi, psykiatri tai muu psykiatrian ammattilainen, on psykologian osaamisesta todella paljon hyötyä niin omassa arjessa kuin työssäkin. Opintojen myötä ymmärrykseni ihmisen mielen toiminnasta ja mielenhyvinvoinnista sekä siihen vaikuttavista tekijöistä on lisääntynyt. Minulle on tärkeää, että omassa työssäni käytettävä sekä gerontologinen että psykologinen tietotaito perustuu tieteelliseen tutkimukseen eikä pelkkään kokemustietoon.

Tässä kirjoituksessa tuon esiin aikuisen ihmisen mielenterveyden häiriöt luokittelun näkökulmasta. Kirjoitus perustuu Jyväskylän yliopistossa suorittamaani (avoimen puolella aikataulusyistä) kurssin ”PSYP140 Kliininen psykologia I” esitelmääni, jossa hyödynsin kurssin asiantuntijaluentoja ja oppikirjoja. Tässä kirjoituksessa on mukana kaikki lähteet. Tavoitteena on luoda luokittelun avulla käsitys erilaisten mielenterveyden häiriöiden laajuudesta aikuisuudessa, koska häiriöitä on paljon ja ainakin itselleni oli yllättävää, mitkä kaikki diagnoosit tai oireyhtymät nähdään psykiatriassa mielenterveyden häiriöinä. Tässä kirjoituksessa käsitellään vain muutamia keskeisiä häiriöitä hieman tarkemmin.

Mielenterveyden häiriöistä yleisesti

Mielenterveyden häiriöt ovat yksilön ajattelun, tunteiden, käyttäytymisen tai ihmissuhteiden häiriöitä. Häiriöt ovat oireyhtymiä, joilla sovitut ominaispiirteet tai diagnostiset kriteerit. Keskeistä on se, että häiriöt johtavat huomattavaan henkilökohtaiseen kärsimykseen ja toimintakyvyn vaikeutumiseen yhdellä tai useammalla elämänalueella. Häiriö voidaan tunnistaa ja diagnosoida käytössä olevien tautiluokitusten avulla (Lönnqvist, 2017a). Diagnosoitavan häiriön ja lievemmän oirehtimisen väli on sopimuksen varainen ja liukuva. Psyykkinen hyvinvointi ja psyykkinen häiriö ovat rinnakkaisia ilmiötä, ei tarvitse sulkea toisiaan pois (Lönnqvist, 2017b).

Häiriöt heijastavat mielen toiminnan taustalla olevia psykologisia, biologisia tai kehityksellisiä prosesseja (Tamminen & Marttunen, 2016). Henkilöt, joilla on sama mielenterveyden häiriö, ovat keskenään merkittävästi erilaisia muissa suhteissa (Laitila, 2021a), joten häiriö ei määritä ihmistä tai hänen ominaisuuksiaan. Mielenterveyden häiriöille psykologiassa hyvin monia erilaisia selitysmalleja. Mielestäni mielenterveyden häiriöiden luokituksessa hyödynnetään ensisijaisesti biolääketieteellistä selitysmallia, jossa mielenterveyden häiriö ymmärretään ensisijaisesti sairausprosessina aivoissa (vrt. Laitila, 2021b). Mielenterveyden häiriöksi ei lueta arkipäivään liittyviä tavallisia psyykkisiä tiloja tai reaktioita, esimerkiksi normaali suru tai tunnereaktio ei sinänsä ole peruste mielenterveyden häiriön diagnosoinnille (Lönnqvist, 2017a)

Aikuisiän mielenterveyshäiriöiden luokittelu

Suomalainen psykiatrinen tautiluokitus on ollut käytössä vuodesta 1996, ja se perustuu Maailman terveysjärjestön WHO:n ICD-10-luokitukseen. ICD-järjestelmästä on olemassa uudempi versio, jota ei ainakaan Suomessa ole vielä otettu käyttöön. ICD-11-version kanssa melko samankaltainen on Amerikan Psykiatriyhdistyksen, APA:n, ylläpitämän DSM-järjestelmän versio DSM-5, jolla on hyvin merkittävä asema kansainvälisessä psykiatriassa. DSM-5 on vuodelta 2013, ja se on suomennettu 2020. DSM-5 muodostuu 22 diagnostisesta pääryhmästä, jotka koostuvat spesifisin kriteerein määritellyistä mielenterveyden häiriöistä (Lönnqvist, 2017b). Tässä kirjoituksessa hyödynnän DSM-5 järjestelmää, koska siitä saa mielestäni helposti kokonaiskäsityksen häiriöiden luokituksen laajuudesta ja sisällöstä. DSM-5:ssa häiriöiden ryhmittely heijastaa kehityksellistä ja elämänkaariajattelua (Tamminen & Marttunen, 2016)

Mielenterveyden häiriöiden luokat DSM-5:n mukaisesti

Muutamia häiriöluokkia

LUOKKA 1: Hermoston kehitykseen liittyvät mielenterveyden häiriöt – 7 eri häiriötä

Kehityksen viivästymät ja poikkeamat vaikuttavat älyllisiin, motorisiin ja sosiaalisiin toimintoihin. Hermoston kehitykseen liittyvät häiriöt DSM5:n mukaan ovat:

Huomiota herättävää ja yllättävää on, että esimerkiksi autismi ja ADHD luokitellaan DSM-5:ssa mielenterveyden häiriöiksi, vaikka esimerkiksi Käypä hoito -suositusten mukaan ADHD on kehityksellinen häiriö. Autismiliitto julkaisi tänään kannanoton psykologian ylioppilaskirjoituksiin liittyen, jossa autismi ja ADHD oli rinnastettu psykiatrisiin häiriöihin. Autismiliiton mukaan ei pitäisi puhua häiriöstä lainkaan vaan neurokirjosta. Häiriöiden tai oireyhtymisen luokittelusta ei siten todellakaan olla yksimielisiä – edes psykiatrian tieteenalankaan sisällä.

LUOKKA 2: Skitsofrenia ja muut psykoottiset häiriöt – 10 eri häiriötä

Esim. Skitsofrenia: Skitsofreniaa sairastavien on vaikeaa erottaa todellisuutta epätodellisesta (Nolen-Hoeksema ym., 2009). Pääoireita harhaluulot, aistiharhat, hajanainen puhe, hajanainen käyttäytyminen ja negatiiviset oireet. Diagnoosi edellyttää, että häiriö kestänyt yli 6 kk (Lönnqvist, 2017b). Skitsofrenia on merkittävästi toimintakykyä heikentävä sairaus ja se tulee myös yhteiskunnallisesti kalliiksi: jopa 50-80 % sairastuneista sairaalahoidossa (Nolen-Hoeksema ym., 2009). Skitsofrenia on myös pelätty sairaus ja siihen liittyy paljon stigmaa, sille soisi sairastuneiden ja omaisten näkökulmasta näkyvyyttä enemmän julkisessa keskustelussa. Helsingin Sanomissa oli esimerkiksi 11.8.22 hyvä kirjoitus skitsofreniaa sairastavan henkilön arkielämästä, siihen kuuluvista iloista, suruista ja sairauteen sopeutumisesta.

Esim. Skitsotypaalinen persoonallisuus: Skitsotyyppinen häiriö eli skitsotypaalinen persoonallisuus on häiriö, jolle on ominaista merkittävät puutteet sosiaalisissa suhteissa ja vuorovaikutussuhteissa jo varhaiseen aikuisuuteen mennessä (Lönnqvist, 2017b). Tämä on mielenkiintoinen rajaveto persoonallisuuspiirteiden ja mielenterveyden häiriön luokittelun välillä. Hankalat persoonallisuuden piirteet eivät kuitenkaan ole yhtä kuin mielenterveyden häiriö, vaikka tietyt persoonallisuuden piirteet altistavat joillekin mielenterveyden häiriöille. Hyvä esimerkki siitä, että rajanveto häiriön ja ”normaalin tilan” välillä on sopimuksen varainen.

Esim. Psykoosit ovat vakavia häiriöitä, joiden hoitamiselle psykiatria on syntynyt. Tyypillistä on esimerkiksi ulkoista todellisuutta koskevat väärät tulkinnat tai muut todellisuuden vastaiset ajatukset ja näihin liittyvä erikoinen käyttäytyminen, jota muiden voi olla vaikea ymmärtää, vaikka mieli toimii välillä aivan normaalisti. Psykoosi ilmenee tavallisimmin harhaluuloina (deluusiot) tai aistiharhoina (hallusinaatiot), jotka ovat usein epäjohdonmukaisena ja hajanaisena ajatuksenkulkuna ja puheena. Akuutti psykoosi on nopeasti kehittyvä psykoosi, jolloin psykoottiset oireet ilmenevät monimuotoisina, vaihtelevina ja voimakkaina. Kokonaiskesto on alle kuukauden ja henkilön toimintakyky palautuu ennalleen (Lönnqvist, 2017b).

LUOKKA 3. Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Mielialan muutos saattaa joskus olla niin voimakas, pitkäkestoinen, että se täyttää mielialahäiriön kriteerit. Mielialahäiriöt voidaan jakaa mielialan poikkeavuuden ja vaihtelevuuden mukaan kaksisuuntaisiin ja depressiivisiin häiriöihin (Lönnqvist, 2017b) Tässä ensin kaksisuuntainen, koska se on DSM:n luokituksessa ensimmäisenä.

Bipolaarisissa häiriössä vaihtelevat kohonneen mielialan ja toimeliaisuuden jaksot, masennusjaksot ja näiden erilaiset yhdistelminä. Sairausjaksot erottuvat kokonaisuuksiksi, joiden hallitsevana piirteenä on joko maanisuus tai masentuneisuus, yleisimmin on kyse masentuneisuudesta. Joskus siirtymät ovat nopeita. Jos kummankin tyyppiset oireet ovat vallitsevia saman sairausjakson aikana, häiriö luokitellaan sekamuotoiseksi (Lönnqvist, 2017b; Nolen-Hoeksema ym., 2009). Kaksisuuntaisen mielialahäiriön perinteisestä muodosta käytetään nykyisin tyypin 1 kaksisuuntainen mielialahäiriö erotukseksi häiriön lieväoireisemmasta muodosta, tyyppi 2 (Lönnqvist, 2017b). Näkemykseni mukaan tämän on ollut pelätty sairaus, siitä on kuitenkin yhteiskunnassa puhuttu runsaasti viime vuosina. Tämä on lieventänyt pelkoa ja on saatu esimerkkejä, että sairauden kanssa voidaan elää hyvää elämää.

LUOKKA 4: Depressiiviset häiriöt – 9 eri häiriötä

Depressiivisiä häiriöitä monia. Ominaista normaalin mielialan säätelyn häiriintyminen, jonka pääoireina ovat mielialan lasku ja mielihyvän kokemisen heikentyminen. depressiolta edellytetään riittävää kestoa. (Lönnqvist, 2017b) Masennus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti, ei vain mielialaan (Nolen-Hoeksema ym., 2009).

Esim. Masennustila: Masennus muuttuu häiriöksi, kun oireet haittaavat toimintakykyä ja jatkuvat viikkoja (Nolen-Hoeksema ym., 2009). Masennustilassa 9 oiretta, joista ainakin 5 täytyy esiintyä vähintään 2 viikon aikana. Yhden oireen on oltava joko masentunut mieliala tai mielenkiinnon ja mielihyvän menettäminen. Vaikeusasteet ovat lievä, keskivaikea, vaikea tai vaikea ja psykoottinen (Lönnqvist, 2017b). Nuoruudessa alkavat masennustilat lisäävät merkittävästi todennäköisyyttä aikuisuuden masennukseen (Sourander & Marttunen 2016).

LUOKKA 5: Ahdistuneisuushäiriöt – 11 eri häiriöitä

Ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä (Lönnqvist, 2017b). Taipumus ahdistuneisuuteen ja huolestuneisuuteen on yhteydessä ihmisen persoonallisuuteen. Ihmisellä on kyky reagoida vaaratilanteissa pelolla ja välttämiskäyttäytymisellä ja myös taito ennakoida tulevaisuuden uhkia huolestumalla (Nolen-Hoeksema ym., 2009). Yksilöiden välillä on suuria pelon ja ahdistuksen kokemisessa. Ahdistuneisuuteen taipuvaisten henkilön riski saada diagnostiset kriteerit täyttävä ahdistuneisuushäiriö on muita suurempi (Lönnqvist, 2017b). Ahdistuneisuushäiriö lapsena tai nuorena lisää todennäköisyyttä ahdistuneisuushäiriölle aikuisuudessa (Sourander & Marttunen, 2016)

Esim. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on keskeinen pitkäaikaista ahdistuneisuutta kuvaava diagnoosi, johon liittyy vähintään puolen vuoden ajan kestänyt useisiin asioihin liittyvä liiallinen ahdistus ja huoli. Oireina on levottomuutta ja jännittyneisyyttä, väsymystä, keskittymisvaikeuksia, ärtyneisyyttä, lihasjännitystä ja unihäiriöitä ja siihen voi liittyä myös mielialan laskua (Lönnqvist, 2017b).

Esim. Paniikkikohtaus ja paniikkihäiriö: Paniikkikohtaus on yhtäkkiä alkava voimakkaan pelon ja epämiellyttävän olon jakso, jossa oireita ovat mm. hengityksen vaikeutuminen, sydämentykytys, kuoleman ja sekoamisen pelkoa (Lönnqvist, 2017b). Paniikkikohtaus on melko yleinen stressaavassa elämäntilanteessa (Nolen-Hoeksema ym., 2009). Toistuvat paniikkikohtaukset voivat muuttua paniikkihäiriöksi, jolloin paniikin tunne ei välttämättä liity spesifisesti mihinkään tilanteeseen tai ärsykkeeseen (Lönnqvist, 2017b). Paniikkihäiriö on perinnöllinen sairaus (Nolen-Hoeksema ym., 2009)

LUOKKA 6: Pakko-oireiset häiriöt – 10 eri häiriötä

Esim. Obsessiivis-kompulsiivinen häiriö: Tässä keskeisenä oireena ovat pakkoajatukset tai pakkotoiminnot. Pakko-ajatukset ja häiritsevät mielikuvat ovat epämiellyttäviltä tuntuvia, toistuvia ja jatkuvia, ne aiheuttavat inhon, häpeän, syyllisyyden ja alemmuuden tunteita, joka herättää ahdistusta. Pakkotoiminnot tähtäävät kielteisten tunteiden ja ahdistuksen torjumiseen, mutta niitä suoritetaan myös pakkoajatusten tiukan noudattamisen vuoksi (Lönnqvist, 2017b; Nolen-Hoeksema ym., 2009). Lapsuuden tai nuoruuden pakko-oireinen häiriö lisää merkittävää riskiä häiriölle aikuisuudessa (Sourander & Marttunen 2016)

LUOKKA 7 Stressiin ja traumoihin liittyvät häiriöt – 5 eri häiriötä

Esim. Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) on usein pitkäkestoinen ja poikkeuksellinen mielenterveyden häiriöiden joukossa, koska sillä on selkeä lähde, joka on myös diagnosoinnin kriteeri. Se on mielenterveydelle merkittävä tekijä, esim. lapsuuden vaikeat ja traumaattiset kokemukset selittävät 1/3 mielenterveyden häiriöistä aikuisuudessa ja jopa puolet lapsuusiässä. Trauma on riski- tai laukaiseva tekijä myös monille muille häiriöille, kuten masennukselle, ahdistuneisuudelle, persoonallisuushäiriöille, psykooseille ja syömishäiriöille (Kangaslampi, 2021).

Äkilliset ja odottamattomat elämäntapahtumat voivat tuoda psyykkisen trauman (Lönnqvist, 2017b). Hoitamaton lapsuuden trauma vaikuttaa aikuisiän mielenterveyteen ja herkistää myöhemmille traumaattisille kokemuksille (Haravuori ym., 2016). Stressin ja traumojen luokittelun diagnostiset käsitteet ovat edelleen jatkuvassa muutoksessa (Lönnqvist, 2017b) ja näistä opimme varmasti tulevina vuosina lisää.

LUOKKA 18: Persoonallisuushäiriöt – 10 spesifiä häiriötä

Persoonallisuudenhäiriöt ovat pitkäaikaisia sopeutumattoman käyttäytymisen malleja. Kun persoonallisuuden piirteet muuttuvat niin joustamattomiksi ja sopeutumattomiksi, että ne heikentävät merkittävästi toimintakykyä (Nolen-Hoeksema ym., 2009)

DSM-5 kuvaa 10 spesifistä persoonallisuushäiriötä, mutta diagnosoinnissa käytetty lähinnä kahta, epävakaata ja epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä (Lönnqvist, 2017b). Epäsosiaalisessa persoonallisuushäiriössä oireena on mm. omantunnon ja empatian puutetta ja häiriötä aivojen toiminnanohjaukseen liittyvissä toiminnoissa. Epävakaassa persoonallisuushäiriössä tunnusomaista on äärimmäinen vaihtelu mielialoissa, ihmissuhteissa ja itsekäsityksissä (Nolen-Hoeksema ym., 2009). Lapsuuden ja nuoruuden käytöshäiriöt ennustavat aikuisuuden epäsosiaalista persoonallisuutta ja tytöillä myös epävakaata persoonallisuutta (Sourander & Marttunen 2016)

Huomioita ja yhteenvetoa

Mielenterveyden häiriöitä voidaan tarkastella eri luokitusjärjestelmien kautta. Tässä tekstissä käytin DSM-5-luokittelua hahmottamaan mielenterveyden häiriöiden kokonaisuutta. Luokittelu ei ole yksiselitteistä eikä niistä olla yksimielisiä. Esim. keskustelua on varmasti käyty ja käydään edelleen siitä, kuuluvatko esimerkiksi ADHD ja autismi lainkaan mielenterveyden häiriöiden luokitteluun osana hermoston kehityksellisiä häiriöitä.

Luokiteltuja häiriöitä on runsaasti ja tässä esityksessä käytiin läpi muutamia keskeisiä, joita ovat mm. mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt, skitsofrenia ja muut psykoottiset häiriöt, pakko-oireiset, traumaan liittyvät sekä persoonallisuushäiriöt.

Monia keskeisiä häiriöitä jäi käsittelemättä, kuten päihteisiin liittyvät ja addiktiiviset häiriöt. On erittäin tärkeää, että päihdehäiriöt tunnistetaan osaksi mielenterveydenhäiriöiden kokonaisuutta, jotta päihdehäiriötä voidaan hoitaa muutenkin kuin vaikka huume- tai alkoholiongelmana.

Mielenterveyshäiriöitä on runsaasti erilaisia ja iso osa sairastuneista jää edelleen hoitamatta. Häiriöiden moninaisuuden takia olisi hyvä, että sote-työntekijöillä olisi mahdollisimman laajasti tietoa psyykkisistä häiriöistä, jotta osataan ohjata avun piiriin. Myös medialla on tärkeä tehtävä lisätä yleistä tietoisuutta ja hälventää tabuja erilaisista mielenterveyden ongelmista, jotta niihin liittyvää stigmaa saadaan vähennettyä. Keskustelu ei kuitenkaan saisi olla pelkästään häiriökeskeistä, vaan tarvitaan esimerkkejä siitä, miten erilaisten terveydentilojen kanssa voi elää hyvää elämää ja miten psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveyden haasteet ole toisiaan poissulkevia.

Lähteet

Haravuori, H., Marttunen, M. & Viheriälä, L. (2016). Traumaattiset kokemukset. Teoksessa K. Kumpulainen, E. Aronen, H. Ebeling, E. Laukkanen, M. Marttunen, K. Puura & A. Sourander (toim). Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. E-kirja. Helsinki: Duodecim.

Kangaslampi, S. (2021). Vastoinkäymiset ja niistä selviäminen II – Trauman seuraukset. Verkkoluento. Jyväskylän yliopisto.

Laitila, A. (2021a). Mielenterveyden häiriöt ja niiden esiintyvyys. Verkkoluento. Jyväskylän yliopisto.

Laitila, A. (2021b). Mielenterveyden häiriöt ja niiden teoreettisia selitysmalleja. Verkkoluento. Jyväskylän yliopisto.

Lönnqvist, J. (2017a). Mielenterveys ja sen häiriintyminen. Teoksessa J. Lönnqvist, M. Heikkinen, M.  Henrikson, M. Marttunen, M. T. & Partonen (toim.). Psykiatria. E-kirja. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Lönnqvist, J. (2017b). Mielenterveyden häiriöiden diagnostiikka ja luokittelu. Teoksessa J. Lönnqvist, M. Heikkinen, M. Henrikson, M. Marttunen & T. Partonen (toim.). Psykiatria. E-kirja. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Lönnqvist, J., Henriksson, M., Isometsä, E. & Marttunen, M. (2017). Itsetuhokäyttäytyminen. Teoksessa J. Lönnqvist, M. Heikkinen, M. Henrikson, M. Marttunen & T. Partonen (toim.). Psykiatria. E-kirja. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Nolen-Hoeksema, S., Fredrickson, B., Wagenaar, W. A., Loftus, G. R., Atkinson, R. L. & Hilgard, E. R. (2009). Atkinson & Hilgard’s introduction to psychology. 15. painos. Wadsworth: Cengage Learning.

Sourander, A. & Marttunen, M. (2016).  Lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden epidemiologia. Teoksessa K. Kumpulainen, E. Aronen, H. Ebeling, E. Laukkanen, M. Marttunen, K. Puura & A. Sourander (toim). Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. E-kirja. Helsinki: Duodecim.

Tamminen, T. & Marttunen, M. (2016). Häiriöiden luokittelu. Teoksessa K. Kumpulainen, E. Aronen, H. Ebeling, E. Laukkanen, M. Marttunen, K. Puura & A. Sourander (toim). Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. E-kirja. Helsinki: Duodecim.